Sambakouluilta
Teksti Ilona Savitie, Kuvat Jukka Köresaar, Ilona Savitie
Kevään sambakouluilta jatkoi samaa ohjelmallista linjaa syksyn synttäribileiden jatkona: ohjelmaa oli paljon, ja yleisön viihtyminen oli näin otettu hyvin huomioon. Tällä kertaa väkeä oli vähemmänlaisesti, mikä oli sinänsä sääli, sillä illan erikoisnumerot olisi kannattanut nähdä paikan päällä: Kirsi Lindroosille luovutettiin Madrinha de Bateria -titteli (Baterian kummitäti) ja siten kunniapaikka kesän karnevaalikulkueessa baterian edessä.
Toinen lippupari esiintyi myös ensi kertaa samakoulun omalle väelle, ja ohjelmassa oli myös Koreo 1 -tunnin esiintyvän ryhmän tanssishow, passistashow ja special midnight show… Iltaa siivitti tietenkin myös oma bateriamme. Jospa oisitte kaikki olleet mukana!


